Friday, September 30, 2016

Turnyyripuku #1 - Bustle dress #1

Kartanokonsertit jatkuu... seuraavan kartanokonsertin teema oli Suomielokuvan sävelin... niin että mitäs ihmettä sinne ylle? Pukeutuako elokuvien tekoaikaan vaikkapa 1940-luvun tyyliin, vai jonkin elokuvan hahmoon kauemmas menneisyyteen. Sain eräänä iltana älynväläyksen, miten eräästä kellohelmaisesta pitkästä  juhlamekostani saisi helposti tehtyä turnyyrimekon. Ja koska koska halusin toteuttaa ideani, ja tulossa oli elokuvakonsertin jälkeen Eino-Leino -konsertti, johon turnyyriaika ei sopisi, päätin ottaa pukeutumistyylikseni Kulkurin valssi -elokuvan ajan. Sehän sijoittuu 1880-luvulle, eli turnyyri sopi hyvin.

Ihan ensiksi tilasin halvan korsetin, koska korsetti oli erittäin tärkeä alusvaate aina 1910-luvulle saakka. Se muotoili vartaloa kunkin aikakauden ihanteiden mukaan, ja antoi puvuille sileän pohjan. Ja sitä paitsi violetti mekkoni oli hiukan hm. tiukka. Korsetti ei ollut aivan oikean muotoinen aikakauteensa, mutta sai kelvata. Ompelin turnyyritakamusta varten kankaasta vanulla täytetyn turnyyripussukan, jonka sidoin vyötärölle. Sen päälle laitoin pitkän ruskean tafti/samettihameen, ja sen ylle violetin juhlamekon, josta keräsin parilla kiinni ommellulla nauhalla helmat takaa ylös. Materiaalivarastossani oli sopivan värinen mummoni vanha juhlamekko osin purettuna, ja siitä käytin kauluksen ja miehustan, ja ompelin kalvosimet, sekä taakse lisämuhkeutta turnyyrin päälle. Hatuksi pihistin koristenukelta hatun, jota muotoilin ja maalasin mustaksi, ja koristelin tekokukin ja riikinkukon sulin. Musta sateenvarjo löytyi omasta takaa, ja pussukka löytyi kirppikseltä eurolla. Sitäkin vähän tuunasin, vaihdoin vetoketjukiinnityksen tilalle metallikehyksen, joka sekin löytyi omista varastoista. Rintaneula ja korvakorut vielä ajan henkeen. Tyttäreni teki minulle taas kampauksen, ja siihen käytettiin hiuslisäkkeeksi omia hiuksiani. Olin leikannut pitkät hiukset joskus 15 vuotta sitten, ja tein talteen otetusta letistä hiuslisäkkeitä. 

Konsertti oli tällä kertaa komeassa Karjalan kartanossa, ja saimme nauttia hienosta elokuvamusiikista kartanon hienossa salissa. Myös esiintyjät olivat pukeutuneet, yhdellä laulajista, Miljalla, oli yllään minun loistavanpunainen vanhojenpukuni, jonka tein rokokoo-ajan henkeen aika kauan aikaa sitten. Hänhän oli tietenkin Ansa Ikonen kummitustanssiasussaan Kulkurin valssi -elokuvasta.

Tähän turnyyripukuun pukeuduin vielä aivan toisenlaisessa tapahtumassa, ja siihen muokkasin pukua huomattavasti ajanmukaisemmaksi. Mutta siihen palaan myöhemmin, kartanokonserttien sarja jatkuu vielä.

- - - - -

The theme for the next manor consert was "Finnish movie melodies"... so I wondered, what on earth to wear this time? Perhaps style from the golden era of the Finnish movies in 40's or 50's, or perhaps a charachter from a movie. One night I got this great idea, that one of my modern dresses could be easily modified to a bustle dress. A famous movie Vagabond's Waltz was placed in the 1880's so decided to go with the bustle.

First I had to buy a corset, because as the foundation garment, corset was absolutely necessary hundreds of years all the way to 1910's. Every woman wore a corset. It created the fashionable body silhuette for the each era, and made smooth foundation for the dress to sit on. I bought a cheap corset, which wasn't quite perfet, but had to do for now. I sewed a simple bustle bag that I stuffed with polyfill. Then I put a long brown taffeta/velvet skirt over the bustle pad, and the lilac dress on top. I gathered the back of the dress up over the bustle with some ribbons and little stitching. I had my grandmother's old dress (partly already taken apart) in my stash, and I used it's collar and buttons, and sewed also cuffs and some decoration on the bustle. The hat was made from a doll's straw hat that I painted black and decorated with artificial flowers and peacock feathers. A black umbrella with a nice little beaded velvet bag, and jewelry completed the style. My daugher made the hairdo again. Part of the hair on the back is indeed my own, but it is from a plaid that was cut long time ago, we used the hair as an extra hairpiece.

The concert was in the splendid Karjala manor, and we enjoyed the perfect atmosphere and lovely movie songs. The performers had also costumes, one of the singers was wearing my 18th century style costume, that I had made 27 years ago. She was playing a character from a movie, and the costume was perfect for it.

I wore this bustle dress again in another event, and I changed it much more historically accurate, as much I could with that modern dress. But I will get back to that later, the series of the manor conserts goes on.







Kuva: Irene Pakkanen


Kuva: Erja Kotta


Kuva: Irene Pakkanen


No comments:

Post a Comment

Kiitos sinulle, joka jätät minulle tervehdyksen, ilahdun kovasti sanoistasi!

Thank you for writing a comment, it gives me a lot of joy to read your words!