Hyvää uutta vuotta lukijoille! ♥ Vuosi alkaa uunipohdiskelulla. Olen tässä viime aikoina uunia lämmittäessä alkanut miettiä taas uunin maalausta. Mehän teimme olohuoneremontin muutama vuosi sitten, ja samalla purettiin pois vanha huonokuntoinen pönttöuuni ja tilalle muurari teki suunnittelemamme jugend-henkisen uunin. Alusta asti minulla oli suunnitelmissa maalata uuni ja tehdä siihen jotain koristemaalausta. Alunperin piti tehdä kohokuvioitakin rappaukseen, mutta ne saavat kyllä jäädä. En oikein tykkää tuosta vitivalkoisesta väristä, se voisi olla joku vaalea kermanvärinen, ja samalla pitäisi maalata muuri. Kun kuvittelette tuon uunin joulupostauksen olohuonekuvaan... niin onhan se vähän turhan valkea.
Uuni on ollut käytössä nyt neljä ja puoli talvea ja hyvin se lämmittää, pitää lämpönsä paljon peltipönttöuunia pidempään. Mutta jotain on tapahtunut... rappausta on vähän irronnut luukkujen alta, ja uunin pinnassa on muutama hiushalkeama (Pahin näkyy vaakasuorana viivana yläosassa, missä sivut alkavat kaartua kattoon). Vasta rappauksen tehtyämme älysimme, että olisi ollut olemassa jotain vahvistettua rappauslaastia, joka joustaa eikä hiushalkeamia pääse syntymään. Miten lie, onko muurarilla tullut virhe, vai mistä halkeamat johtuvat. Muurari kyllä varoitti, että sileä rappaus ei tule ikinä pysymään halkeamattomana. Tiedä häntä.
Mutta kunhan tuo luukun alus korjataan, maalaus olisi ajankohtainen. Sen aika koittaa sitten keväällä, kun lämmityskausi on ohi. Vaan maalaisiko sen? Entä mitä tuohon maalaisi? Vai maalaisiko mitään? Ja millä maalilla? Tykkään valtavasti tuollaisesta liitumaisesta pinnasta, kuten esimerkiksi Hvitträskin uuneissa... Pitääkö sitä alkaa itse sekoittelemaan jotain liimamaalia tai temperaa? Mutta toisaalta en haluaisi että uunin pinnasta irtoaa väriä, ja monet noista vanhanajan maaleista ovat kyllä sellaisia.
- - - - - - -
Happy new year to my readers! ♥ The year begins with thoughs about our stove. I have been thinking of painting in. We made some renovations in our living room a few years ago, when we took down the old round stove, and got a new one that is made according to our own design. I had the vision of a painted stove with decorative paintings in my mind from the beginning. I don't like the white, something creamy would be more to my taste, and of course the plastered tile wall on the back too.
The stove has been in use for four and half winters, and it heats well. But something has happened, the plaster has come off a bit under the oven door, and there are some tiny cracks upper in the plaster. I have no idea why, perhaps the mason made some mistakes. Although he warned us it would be impossible for the plastered stove to remain without any cracks. Who knows.
Painting the stove will be on to-do-list in spring after the heating season, and after the crack has been repaired. But what I'll paint in it? Or will I paint anything at all? And what paint should I use? Perhaps I have to make my own paints with traditional instructions...
Maalaus Hvitträskin lastenhuoneen uunista - ihana! Jotain tällaista?
Kuorettoman uunin pinnassa on aika vaikea saada ohuttakaan tasoitepinnoitetta pysymään halkeilemattomana. Lämpötilanvaihtelut ovat yksinkertaisesti niin mahdottoman suuret. Uuniluukun ympärystä voi olla ongelmallinen myös kuorellisissa - vähän tekotavasta ja mallista riippuen.
ReplyDeleteHyvin ohut, "joustava" tasoite taitaisi toimia parhaiten. Esim. saviuunilaasti ohuesti slammaten. Tai miksi ei hienorakeinen antiikkilaasti ohuesti siveltynä. Maalia sitten pintaan.
Hieman karkeanhiekkaiselle pohjallehan saa tuon kalkkimaisen efektin ikäänkuin luontojaan, kun ei hankaa väriä liian tiukkaan vaan tekee ikäänkuin kuivalla siveltimellä. Maalaukseen voi makunsa mukaan käyttää ihan nykyaikaisia tai perinnemaaleja. Joissakin maalityypeissä vaaleat värit saattavat hieman kellastua.
Temperaa olen omaan uuniini harkinnut. Värin syvyys on omaa luokkaansa ja väri on - noh - ehkä vähän liiankin pysyvä. :)
Ehkä vähän epäselvä tämä selitykseni, mutta josko jotakin apua.
En ole ammattilainen, mutta uunimuurausta joskus opiskellut ja muutaman väsännyt. Tuo pintakäsittely on se kiinnostavampi puoli. Suomessa on hirvittävät määrät tiilipintaisia uuninhirvityksiä, joista saisi ihan mukavan näköisiä, kun ihmiset vain uskaltaisivat vähän kokeilla. Teidän uuninne on malliltaan todella kaunis.
Paula
Kiitos, minäkin olen oikein tyytyväinen uunin malliin, vaikka siitä ei täysin alkuperäisen suunnitelmamme tapaista pystynytkään tekemään, olisi tullut tuohon liian suuri, ja mittasuhteita piti sitten vähän muuttaa.
DeleteMinua epäilyttää nykyaikaiset maalit, mitä niistä kuumentuessaan irtoaa ilmaan... täytynee alkaa tutkimaan noita vanhan ajan maaleja tarkemmin. Tempera on käynyt ensimmäisenä mielessä, mutta on kai niitä muitakin mitkä uuniin sopisivat. Maavärejä meiltä löytyy hyvä valikoima, joten sävytysaineita on. :)
Totta puhut, tiilipintaisia uuneja on niin paljon ja eivät ne ainakaan minun silmääni näytä kauniilta. Ehkä onkin pelätty sitä laastipinnan halkeilemista, tiilien saumoissahan halkeilu ei näy ollenkaan.
Kiva, että sait jo tuossa edellisessä kommentissa hyviä ohjeita. minulla ei nimittäin ole sellaisia antaa. Tyhjäpäisenä vaan sanon, että uuni on tosi kaunis ja uskon, että kuvioita maalaamalla saisit siitä vielä kauniimman.
ReplyDeleteJa nuo edellisen postauksen varsat! Kanaverkkoa? Miten on mahdollista?!
Kiitos... toivon, etten mene pilaamaan uunia maalauksellani. Pitää suunnitella tosi hyvin ja miettiä maalit tarkkaan.
DeleteJuu, verkkoa ne varsat ovat, tosin katiskaverkkoa, ei kanaverkkoa. Siis sitä pienisilmäistä. Leikelty ja taivuteltu... hauskaa hommaa, tosin ottaa käsiin aika lailla. Sain muutaman hevosen teosta käteni todella kipeäksi, eikä meinannut parantua millään, kesti lähemmäs vuoden paraneminen!
Voi että onpas nätti uuni. Simppeli mutta hienon mallinen. En osaa minäkään neuvoa millä maalilla sen voisi maalata, jospa joku sopiva löytyy ,on kai niitä uuneja maalattu iät ja ajat. Kuitenkin tuohon varmasti sopisi koristemaalaukset, kun teillä on nuo hienot boorditkin tuolla seinissä. Mielenkiinnolla odotan mitä teet sille.
ReplyDelete