Saturday, November 30, 2013

Joulupukki - Santa Claus

Siinä hän nyt on, joulun kunniavieras, kaikessa komeudessaan. Minun iso joulupukkini! Olen hyvin tyytyväinen, ensimmäinen oikean ihmisen kokoinen hahmoni onnistui yli odotusten. Ja kaiken lisäksi oli todella mukava projekti ja nautin siitä kovasti! Joulupukista tuli ystävällisen ja iloisen näköinen heppu, jota toivottavasti lapset eivät pelkää. Joulupukki asustelee nyt Kahvila Aurorassa Suonenjoella asiakkaiden ihmeteltävänä ja ihasteltavana.

Joulupukin takki on vanha punainen villakangastakki, johon ompelin turkisreunukset vanhasta (piisami?) turkista. Samoin kuin villakankaasta tehtyyn hiippalakkiin. Hänellä on jalassaan vanhat lapikkaat ja kädessään turkisrukkaset. Pukin kasvothan tein polymeerimassasta kipsi"naamion" päälle muotoilemalla, ja vartalo on tehty vaahtomuovista rautatankoluurangon päälle. Alunperin pukille tekemäni silmät menivät harmillisesti pilalle lakan ja akryylivärin yhteensopivuusongelmien takia, ja minun piti käyttää teollisesti valmistettuja muovisilmiä. Onneksi en ollut ehtiä liimata silmiä paikalleen ennen kuin huomasin niiden vioittuneen.

There he is, the honoured guest of the Holiday time. My life size Santa Claus! I am very pleased with him, the first life-size figure I have made and he came out so great. Besides that, this was really great project and I enjoyed working with it so much! He is jolly and kind looking old chap, and I hope the children will not be frightened of him. The Santa Clause is placed in the coffeeshop Kahvila Aurora now for people to see.

The Santa's coat is an old red woollen coat that I decorated with trimmings that I made of an old (muskrat?) furcoat. As well as the red hat. He has old traditional Finnish leather boots, and fur-lined leather mittens.









 I sculpted his wrinkles after a pic of my father.

In the car on the way to the coffeeshop. He seems to enjoy the ride...

His new home in the coffeeshop.

17 comments:

  1. Impresionante, una gran obra!!! Llevará mucha ilusión al lugar donde se encuentre...Felicidades!

    ReplyDelete
  2. Onneksi olkoon !! Todella upea joulunveistos patsas. Hän on hurmaava ja sanoin en voi kuvata kuinka ihana. Olet taitava taiteilija ♥

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos paljon! Hurmaavaksi ovat kahvilassakin monet sanoneet. :)

      Delete
  3. No onhan komia Joulupukki, olet kyllä tosi taitava, olen ollut lukijana jo jonkin aikaa ja aina täältä löytää niin mahtavia juttuja ja ihanaa kun on tuo mielikuvitus olemassa ja sitä osataan käyttää, siellä maailmassa kaikki on totta;)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos! Totta on, mielikuvitusmaailma antaa niin paljon, eikä siellä ole koskaan tylsää...

      Delete
  4. Oikea Joulupukki! Mahtavaa. Olet saanut joulupukista niin aidon näköisen, että...!
    Täällä jälleen kerran ihmettelen ja ihailen taitoasi. Harmi, kun on niin pitkä matka Suonenjoelle, kävisin muuten tervehtimässä!
    Taidan ruveta uskomaan joulupukkiin uudelleen :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos! Ihan itsekin ihmettelen miten hänestä tuli niin elävä. Tottahan toki joulupukki on olemassa, et kai ole lakannutkaan uskomasta..?

      Delete
  5. Siis mmmieletön! Oot paras!

    ReplyDelete
  6. He looks wonderful you make me want to try it for myself :)

    ReplyDelete
  7. Täytyykin käydä katsomassa sitä ensi kerralla kun on kylällä käyntiä :)

    ReplyDelete
  8. Käytiinpä Sirpan ja Antin kahvilalla ja sielläpä Pukki istuskeli,upeaa työtä olet tehnyt!!
    Tykkään niin kahvilasta ja nyt vielä <3 lisääntyy reilusti!!
    Rauhaisaa joulunodotusta!!Arja

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos! Kahvila Aurora on kyllä aivan ihana, ja leivonnaiset ovat niiiiin herkullisia!

      Delete
  9. Aivan uskomattoman hieno! Olen ihan sanaton. Vautsi, olet kyllä hurjan taitava!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos paljon! Olisi niin mukavaa tehdä näitä lisää.

      Delete

Kiitos sinulle, joka jätät minulle tervehdyksen, ilahdun kovasti sanoistasi!

Thank you for writing a comment, it gives me a lot of joy to read your words!